Mietityttääkö työ­sopimus? Lakimies auttaa

Ota yhteyttä!

Moni solmii useampiakin työsopimuksia elämänsä aikana. Siksi on tärkeää, että työsopimus ja sen ehdot ovat työntekijän (myös työnantajan) edun mukaisia. Jos sinulle ojennetaan työsopimus, lakimies voi auttaa sen tulkitsemisessa. Joskus sopimukset ovat jossain määrin ongelmallisia, jolloin onkin viisainta turvautua asianajajan apuun. Ota tällöin meihin yhteyttä. Autamme työsopimuksissa, myös muissa yksityisten ja yritysten sopimus­asioissa.

Työsopimus on työnantajan ja työntekijän välinen sopimus

Työoikeudessa vallitsee sopimus­vapaus, jota on kuitenkin rajoitettu joiltain osin. Näin pyritään suojaamaan työsuhteen heikompaa osapuolta – työntekijää. Erityisesti työajan, työsuhteen päättymisen ja työnteon olosuhteiden osalta on katsottu, että työntekijä tarvitsee lakiin perustuvaa suojaa. Pakottavilla lain­säännöksillä säännellyistä työsuhteen ehdoista eivät sopimuksen osapuolet voi sopia tavalla, joka huonontaa työntekijän asemaa siitä, mikä se pakottavan lain­säännöksen mukaan olisi.

Ota yhteyttä!

Työsopimus on hyvä tehdä aina kirjallisesti

Näin voidaan todistaa luotettavasti yhdessä sovitut asiat varsinkin tilanteissa, joissa työsuhteen osapuolten välille syntyy riitaa. Riita syntyy tavallisesti esimerkiksi työsuhteen päättämiseen tai palkanmaksun liittyvien epäselvyyksien vuoksi tai siitä syystä, että työntekijä katsoo, että työsopimus on päätetty perusteettomasti. Jos kirjallista työsopimusta ei ole kuitenkaan tehty, työnantaja on velvollinen antamaan työntekijälle selvityksen työsuhteen ehdoista viimeistään ensimmäisen palkan­maksukauden päättymiseen mennessä.

 

Kun työsopimus tehdään, kannattaa siihen sisällyttää ehdot, kuten työn alkamisajan­kohta, määrä­aikaisuuden ollessa kyseessä sen peruste ja määräaikaisen sopimuksen kesto, mahdollisen koeajan pituus, säännöllinen työaika, vuosiloman määräytyminen, työntekijän työtehtävät, palkan määräytymisperusteet, palkanmaksukausi, irtisanomisaika ja sen määräytymisperuste.

Kysy lisätietoja

Perehdymme asiaasi huolellisesti

Voit ottaa aina yhteyttä Turussa sijaitsevaan toimistoomme, mikäli irtisanomistapauksissa on jotain epäselvää, työsuhdeasiat ovat jo ajautuneet riitatilanteeseen tai ylipäätään työsopimus lakimiehen tarkastamana olisi mielestäsi viisasta. Tuloista riippuen työntekijä voi olla oikeutettu oikeusapuun valtion varoin. Selvitämme aina päämiestemme puolesta oikeusavun saamisen edellytykset.

Yhteystiedot

Sopimus­tyypit, työsuhteen irti­sanominen ja purkaminen

Määräaikainen työsopimus:

  • Määräaikainen sopimus päättyy ilman irtisanomista tai irtisanomisaikaa, kun määräaikaisuuden perusteena ollut työ on viety loppuun tai sovittu määräaika on päättynyt.

  • Jos kyseessä on työsopimuksen purkaminen sopimus­osapuolten erittäin vakavan laiminlyönnin tai käytösrikkomuksen vuoksi, päättyy työsuhde heti. Irtisanomisaika ei tällöin päde. Purkamis­oikeus edellyttää kuitenkin niin merkittävää syytä, ettei sopimus­osapuolelta voida kohtuudella vaatia sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa.

  • Työnantajan on hyvä varmistaa ennen työsopimuksen irtisanomista tai purkamista, että työsuhteen päättäminen perustuu tosiasioihin, jotka muodostavat laillisen perusteen irtisanomiselle tai työsuhteen purkamiselle.

Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus:

  • Tämä sopimus päätetään tavallisesti työntekijän tai työnantajan toimesta irtisanomalla. Irtisanomista seuraa irtisanomisaika, joka on osapuolten sopima, työsopimuksessa määrätty tai laissa säädetty.

  • Toistaiseksi voimassa olevassa työ­sopimuksessa työnantaja saa irtisanoa työntekijän vain painavasta syystä, joka voi olla vakava työntekijän velvollisuuden rikkominen tai laiminlyöminen tai taloudellisista ja tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleen­järjestelyistä johtuvista syistä tapahtuva työn olennainen ja pysyvä vähentyminen. Jos taas työntekijän työt ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi, ei irtisanomista saa tehdä, mikäli työntekijä voidaan kouluttaa tai sijoittaa toisiin tehtäviin.

Kysy lisätietoja

Laiton työsuhteen päättäminen, korvaukset ja maksamatta jääneet saatavat

Jos työntekijä pitää työsuhteen päättämistä laittomana, sen lainmukaisuus ratkaistaan käräjä­oikeudessa. Tällöin työntekijä nostaa työantajaa vastaan kanteen, jossa hän vaatii korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä. Kanne on nostettava kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Mikäli työsuhteen päättäminen todetaan laittomaksi, työnantaja määrätään maksamaan työntekijälle korvaus. Korvauksen suuruus perustuu työntekijän palkkaan ja se vastaa määrältään vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkkaa.

 

Työntekijä voi nostaa kanteen käräjä­oikeudessa myös silloin, jos työnantaja ei ole maksanut hänelle kuuluvia saatavia. Työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijälle sovitun palkan ja muut hänelle lain ja/tai mahdollisen työehtosopimuksen mukaan kuuluvat korvaukset. Saatavat erääntyvät maksettaviksi viimeistään silloin, kun työsuhde päättyy. Jos työnantaja on maksukyvytön, työntekijä voi hakea saataviaan palkkaturvana ELY-keskukselta.

Ota yhteyttä!

Jäikö kysyttävää? Jätä yhteys­tietosi, niin otamme yhteyttä!

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.