Huoltajuuskiista asianajajan ratkaisemana voi olla toisinaan ainoa vaihtoehto. Kaikissa lapsen huoltoa, tapaamisoikeutta ja elatusta koskevissa riidoissa pyritään ensisijaisesti sovintoon, sillä pitkittyneet huoltoriidat ovat raskaita ja saattavat vaikuttaa lapseen kielteisesti. Sopimalla tilanteesta asia ratkeaa myös nopeammin, edullisemmin ja joustavammin. Turkulainen Asianajotoimisto Joni Brander auttaa mielihyvin tilanteissa, joissa huoltoriidat tai usein asiaan liittyvä avioero vaativat asianajajaa.
Lapsen parhaimman edun saavuttaminen rehellisin ja asiallisin keinoin
Lapsen huoltajuutta, tapaamista ja elatusapua koskevissa prosesseissa on aina tärkeimpänä tavoitteena nimenomaan lapsen edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Tästä tavoitteesta ei voi tinkiä missään prosessin vaiheessa. Tavoitteen saavuttamiseen ei kuitenkaan voi pyrkiä keinolla millä hyvänsä.
Meillä huoltajuuskiistan asianajaja ei toimi milloinkaan epäasiallisesti tai epärehellisesti, hän ei myöskään kannusta päämiestään toimimaan tällä tavoin. Mahdollinen vastapuolen kyseinen toiminta pyritään havaitsemaan ja tuomaan esille prosessin aikana, jotta oikeuden ratkaisu perustuisi todellisiin faktoihin ja olosuhteisiin ja jotta asiassa saataisiin aikaiseksi lapsen edun kannalta paras mahdollinen ratkaisu.
Ota yhteyttä, jutellaan lisää ja sovitaan halutessasi aika tapaamiselle. Toimistomme sijaitsee Turun keskustassa.
Lapsen huoltoon liittyvä oikeudenkäynti
Jos sovintoon ei kuitenkaan päästä lapsen huoltoon liittyvissä asioissa, käräjäoikeus ratkaisee asian lapsen vanhemman tekemällä hakemuksella. Käräjäoikeusprosessiin on syytä hankkia avuksi asiantunteva, huoltajuuskiistoja aiemminkin hoitanut asianajaja.
Asianajajan tehtävänä on:
-
Perheen tilanteen arvioiminen: Samalla päämiehen kanssa selvitetään lapsen kannalta pitkällä tähtäimellä paras ratkaisu, jota kohden asiaa lähdetään viemään.
-
Todisteiden hankkiminen: Asianajajamme selvittää ja hankkii päämiehen kanssa ne todisteet, jotka ovat tarpeen tavoiteltuun lopputulokseen pääsemiseksi.
-
Oikeusprosessista kertominen: Oikeusprosessin vaiheiden selvitys asiakkaalle. Myös sosiaalitoimen laatiman olosuhdeselvityksen merkitystä avataan.
-
Oikeudenkäynnissä avustaminen: Avustamme päämiestä varsinaisessa oikeudenkäynnissä.
-
Jälkitoimista huolehtiminen: Huolehdimme tuomioistuimen ratkaisun jälkeen mahdollisesti tarvittavista jälkitoimista.
-
Asiakkaan tukeminen: Olemme asiakkaan tavoitettavana ja apuna koko prosessin ajan.